Ei muuria rajalle

Olen seuraillut tänä vuonna mielipidepalstan keskustelua kunnan tarjoamista palveluista. Nimimerkillä Kuntalainen nosti esille Varpaisjärven terveysaseman ja ensilumenladun. Päätökset näistä herättää monissa tunteita ja niin niiden pitääkin herättää. Taloudellisissa päätöksissä vastakkain asettuu aina hinta ja hyöty. Ja jokainen ihminen on valmis maksamaan eri hinnan hyödykkeistä.

Ensilumenladun hinta voi toisista tuntua suurelta toisista pieneltä, ratkaiseva tekijä on käyttäjämäärä. Voi miettiä, jos ladun tekeminen maksaa 15000-25000€ ja ennen varsinaisen lumen tuloa sillä hiihdetään 5000 km (noin 5000 kierrosta), jää kilometri hinnaksi 3-5€. Jokainen voi itse miettiä olisiko se hyväksyttävä hinta yhden kilometrin hiihtämisestä? Voidaan myös miettiä, miten paljon esimerkiksi liikuntahallin tai kuntosalin kustannukset on käyttäjää kohti ja verrata lukuja keskenään. En tiedä ladun käyttäjämääriä, luvut ovat siis vain esimerkkejä.

Toinen kiistanaihe on Varpaisjärven terveysasema. Se on vasta remontoitu ja näin siihen on sijoitettu rahaa. Toiminnasta aiheutuu päivittäisiä kuluja; työntekijöiden palkka-, tarvikekuluja ja niin edelleen. Kulut jakamalla käytön määrällä saadaan yhdelle käynnille “yksikköhinta”. Tätä hintaa voidaan verrata Lapinlahden terveyskeskuksen vastaavaan. Hintojen välillä on varmasti eroa. Tätä eroa voisi miettiä sitten kustannukseksi, joka ihmisille tulee, kun he käyttävät noin tunnin ja 45 km enemmän terveyskeskuksessa asiointiin. Jokainen voi pohtia tämän yhden käynnin hintaeroa. Onko se niin suuri menetettyyn aikaan ja matkakustannuksiin verrattuna, että asema kannattaa sulkea?Jos terveysasema suljettaisiin, miten terveyskeskus pystyy vastaamaan lääkärin aikojen kasvavaan kysyntään tai miten aseman remontointiin sijoitetut varat kuitataan hyötykäyttöön? Voi olla, että terveyskeskus joutuisi lisäämään henkilökuntaa vastatakseen kasvaneeseen aikojen kysyntään. Mutta eikö se silloin olisi vain henkilökunnan ja asiakkaiden siirtämistä terveysasemalta terveyskeskukseen lisääntyneillä matkakustannuksilla? Asiaa kannattaa miettiä. Ja miettiä vielä silloin, kun olet sairaana, silloinhan terveyspalveluita yleensä käytetään. Näitä voidaan pohtia ennen kuin SOTE-uudistus tulee ja myllää uusiksi koko sosiaali- ja terveyspalvelutarjonnan.

Jokainen voi muodostaa mielipiteensä asiasta. Mutta ennen kuin alkaa vanhalle kuntarajalle pystyttämään muuria, kannattaisi yrittää miettiä asiaa myös muurin toiselta puolelta. Ei Lapinlahden kuntalaisten ole varaa tapella toisia vastaan. Meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen pitääksemme kunnan houkuttelevana ihmisille ja yrityksille, nyt ja tulevaisuudessa.

Olli Hartikainen

Kuntavaaliehdokas (PS sit.)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa